Aloitin keramiikkakurssin ja olen jo nyt ihan innoissani siitä. Tein ensimmäisellä kerralla gerbuille ruokakipon, semmoisen josta ei voi helposti potkia ruokia ulos ja syksyiseen seinätaiteeseeni sateenvarjon ja yhden lehden, lisää lehtiä ja muuta syksyä kuvaavia levytekniikkatöitä teen ensi kerralla.

Teen työni aina vauhdilla, se tietenkin tarkoittaa sitä etten pahemmin viimeistele niitä mutta omaksi ilokseni minä ne teenkin enkä kehitä niistä näyttelyä. Hyperiin tapaani kyselen ja kommentoin vaikka huone on täysi uppo-outoja ihmisiä, minua se ei haittaa, toisia saattaa häiritä Katsotaan nyt kaipaako kukaan siellä rauhaa ja hiljaisuutta.

Mieheltäkin tuli mielenkiintoinen idea seinälampun kuvusta, se vaatii vielä kehittelyä sillä mitään metallikiinnitystä siihen ei saa ennenkuin työ on lasitettu ja valmis.

Kotona pitää muistaa nostaa jalkojaan vessaan mennessä sillä esteenä on polvenkorkuinen pleksiaita mikä tarkoittaa sitä että

koirani saapuu

Suomeen ylihuomenna ennen kello 15 ja kissoille on järjestetty rauha käydä astialla. Hiukan kauhistuttaa se rappusten määrä jonka joudun päivittäin nousemaan ja laskemaan, asutaanhan sentään neljännessä kerroksessa ja minä olen sitoutunut opettamaan pennun sisäsiistiksi samoin kuin kouluttamaan muutenkin. Otan naksukoulutus metodin käyttööni ensimmäistä kertaa ja muutenkin pitää verestää koulutustaitojani, onhan viime kerrasta jo 13 vuotta kun on pentua pitänyt koulia talon tavoille. Hyvin se tulee menemään.

Tytöllä ja nuoremmalla pojallani alkoivat adhd tutkimukset, pojalla siksi kun hänet on diaknosoitu jo 10v. sitten ja on jo aika tarkistaa lääkitys jotta elämä ei olisi niin hankalaa kuin nyt on. Tyttö todella tarvitsee sen dg:n jotta saisi apuja koulunkäyntiinsä, ilman sitä tyttö on vain hankala lapsi .

Sisko menee naimisiin ja veljen tyttären ristiäiset ovat aivan kohta, odotettavissa on siis sosialisoimista tuntemattomien ihmisten kanssa Onneksi on myös addiviikonloppu joka tasoittaa tilannetta.