Muokkasin kirjoitustani, lisäsin juttua.

Olinpa masennusterapeutilla käymässä ja kyllä pitää sanoa että olipas taas  käynti   Ensinnäkin hän syyllisti minut siihen etten ollut ottanut yhteyttä pariin kuukauteen, sen verran kuulemma ”pitää itseään ottaa niskasta kiinni ja kantaa vastuuta hoitosuhteen jatkumisesta!”   vaikka syy on kyllä ihan hänen itsensä. Viime syksynä tapasin hänet kerran edellisen terapeuttini lähdettyä muualle ja seuraavalla tapaamiskerralla hän oli poissa sairauden takia kun tapasin toimintaterapeutin. Heti sen jälkeen toimisto muutti toiselle paikkakunnalle eikä hänestä kuulunut mitään ja minä kun olin pahimmassa masennuskaudessani en osannut kuin odottaa että toimistolta soitetaan minulle aika.  Toisekseen hän sanoi ettei hoitosuhde ole enää jatkumossa vaan NYT pitää määrittää sille piste sillä hänellä on useita muitakin potilaita odottamassa  ja "ei tällaista ammattimaista sairastavuutta saa olla!" Ja "koska olen adhd toimintaterapiassa niin sen pitäisi kuulemma riittää!"  vaikkei siellä muuta käsitellä kuin toimintatapoja ja niiden muuttamista, siis fyysisiä juttuja, ei päänsisäisiä. Ja kun kysyin että mitäs kun oloni huononee niin paljon että tarvitsen uuden hoitoajan niin ”se pitää anoa terveyskeskuslääkärin kautta, täällä ei silloin ole enää hoitosuhdetta sinulle!”    Eli se että minulla on yli kymmenen vuotta jatkunut vaikeaksi luokiteltu masennus ei enää oikeuta hoitoon tämän terapeutin mielestä. Ikinä en ole saanut noin halveksivaa ja mitätöivää puhetta ”ammattilaiselta”, lähtiessäni istunnolta sanoinkin terapeutilleni että ”nythän on asiat hyvin kun en itkenyt tällä kertaa kuin neljästi”, taisi sarkasmini mennä hukkaan. En todellakaan tahdo jatkaa hänen luonaan käyntejäni. En tarvitse tällä hetkellä viikottaista seurantaa mutta en myöskään ole niin hyvässä kunnossa että hoitosuhteeni voitaisiin purkaa, kävinhän juuri viime kuussa lääkärillä joka määräsi puoli vuotta lisää sairaslomaa juuri tähän masennukseeni liittyen.