Sitä olen joutunut miettimään viime päivät. Lähelle elämäni päättämis päätöstä minut vei viimeisen oljenkorteni pettäminen. Kuntoutussäätiö lähetti minulle kirjeen jossa ilmoitti ettei Kelan asiamies ollut ehtinyt katsoa papereitani jotka olivat tulleet hakukäsittelyryhmälle 4.4 ja kokous oli 6.4, vaikka minulle annettu informaatio huhtikuun kokousajasta oli puolessa välissä huhtikuuta. Tämä tarkoittaa nyt sitä etten saa rahaa elämiseeni mistään ennen k.o ryhmän uutta kokousta joka on kesäkuun alkupäivinä. Tai siis kokouksesta terapiakurssin alkuun on tietty vielä monen monta päivää...

Työkyvyttömyyseläkepaperit ovat sisällä mutta käsittely kestää kuulemma kuukausia...

Työttömyyskorvaustakaan en saa kun ei ole ollut mitään tuloja määriteltyyn aikaan ja työmarkkinatuki on suljettu pois miehen tulojen takia

Sairaspäivärahaa ei saa enää kun Kela on maksanut sitä jo vuoden...

Minä elän päivästä päivää piilotellen mieheltäni kyynelehtimistäni jotten rasittaisi häntä enempää, psyykkaan itseäni ajatellen taivaan lintujen lentoa ja kukkasten kasvua jotta pysyn kuosissa silloin kun mieheni on kotona. Päivät teen kotijuttuja mitä saan tehtyä, itken siinä kulkiessani ja yritän selvitä vajoamasta syvemmälle masennukseen.

Tämä rahatilanteeni on tietty vienyt pohjan yritykseltä hankkia koira ja sen tunnustaminen sattuu kuin olisi joku lähiomainen kuollut.

Tässä samalla kun koetan pyristellä oman tilanteeni kanssa olen koettanut auttaa poikaani muuttoasioissa, ompelemalla hänelle verhot kankaasta jota minun kehoituksestani ostettiin puolet liian vähän, vain 2.4m kun en stressissäni tajunnut että se on vain toisen verhon mitta, lisää samaa kangasta ei ole myynnissä. Yritän ratkaista tämän dilemman...

Tajusin juuri etten voikaan avustaa tytärtäni 35 eurolla kuukaudessa liikuntaharrastukseen...

En tiedä kuka voittaa tässä, miksi minun pitäisi jatkaa....