Juhannus tuli ja onneksi myös meni! Pitää muistaa etten ensi kesänä mene mökille sitä juhlimaan vaan hoidan vaikka matkan Riikaan siksi ajaksi.
 
Rico tuli purruksi joka ainoa päivä ja minä yhtenä päivänä mutta kahdesti!angry
 
 Siihen meinasi jäädä jussinvietto mutta rauhoituin ja sovimme veljen kanssa jottemme minä ja Rico ole puruvaarassa niin heidän koiransa on sisällä. Sattui vain sateita lauantai-illaksi eikä haluttanut nököttää pienessä mökissä irvistelevän koiran kanssa joten lähdimme mieheni kanssa paikalliseen kuppilaan iltaa viettämään. Siellä ilta sujuikin rattoisasti, ei tuota omaa aviomiestä voi silmistään päästää kun sitä jo yritetään iskeä!devil
Sunnuntaina oli täysi tekeminen jotta jaksoin ajaa kotiin kun väsytti niin maan mahdottomasti vaan siitäkin selvittiin kolareitta.
 
Tänään kävin kampaajalla, nyt on uusi tukka ja uusi väri päässä, melkein häikivän oranssi!cool
Ja malli lyhyempi kuin koskaan aiemmin. Vaan kyllä maksoikin, shampoon ja hoitoaineen sekä tukkapuuterin ja lakan + matkalakan kanssa hinta kohosi 235e, surpriseonneksi seuraavalla kerralla ei tarvita yhtä paljoa käsittelyä niin pääsee huomattavasti halvemmalla!
Mutta nyt on taas tukka ja näytän jälleen nuoremmalta enkä väsyneeltä keski-ikäiseltä kotirouvalta.wink

Vaan on jälleen hankaluuksia saada kokoon se 5.7 maksuun tuleva 900 euroa joka yhä puuttuu Visbyn matkasta, onneksi olen saanut kokoon jo 300e ja 1.7 tulee lisää rahaa mutta en silti saa kaikkea rahaa kasaan frown
Tukka jos olisi jäänyt laittamatta niin sitten ehkä olisi riittänyt mutta koska minä maksan omista rahoistani häämatkan hotellin 150e ja käyttövarat siellä Tallinnassa pääosin noin 160e sekä Visbyn talon varauksen lopun 500+e niin kyllä minulle tämänverran omaa kivaakin pitää olla. nih!