Joulukuusta ja uudesta vuodesta on siis selvitty

Mieliala on pysynyt ihmeen hyvänä, mitä nyt vetelyys on samalla tasolla kuin aiempinakin talvikausina... Strattera selvästi toimii myös mielialaa nostavana lääkkeenä ja hyvä niin

Tammikuun alussa jatkuvasti pilvisenä ja ikävänä pysytellyt sää sai minun mittani täyteen ja varasin äkkilähdön Kanarian saarille, ei olisi kannattanut, siellä olosta kun sai tarpeekseen jo kolmessa päivässä, mitä ei minulle ole koskaan aiemmin tapahtunut Nyt olen kuluttanut monta päivää vertailemalla lentojen ja hotellien hintoja ensi kesän matkaa ajatellen ja ärsyyntynyt siitä että 4h lentoaikaan saadaan kivasti kulutettua 8h yhdellä välilaskulla, vain yksi lentää sinne suoraan mutta vain tiistaisin kun meidän majoitus taas on perjantaista En erityisemmin arvosta lentoasemahengailua .

Kanarian loma oli sellainen pettymys ettei pahemmasta väliä, niinpä seuraavaan lomaamme pitää ehdottomasti sisältyä lämmin merivesi ja kuuma sää. Tätä ajatellen yritin ensin varata meille lomaa indokiinasta, mutta ainut minkä sieltä olisin saanut oli Bali ja keskellä sadekautta, no onko ihme että silloin on vapaata??? Tytölle olen jo kolmasti kertonut eri lomakohteen ja varmaan joudun sen vielä kerran vaihtamaan mutta minkäs tässä tekee kun on hyperi niin ajattelee vasta jälkikäteen tarkemmin asioita.

Sairaslomani jatkuu, kävin taas puolivuosittaisessa haastattelussa, on se kumma kun puolen vuoden välein stressataan raha-asioilla, viimeksi meni sen 2kk että sain taas rahaa ja pahoin pelkään ettei se sen nopeampaa ole nytkään. Onneksi tänäänkin paistaa aurinko, kevään tuloon jaksaa uskoa vaikka pakkanen kiristyykin huomiseksi. Toivottavasti lämmin tulee nopeasti ettei enää tarvitse kärvistellä vain sisällä pakkasta paossa.

Miehen sukulaisille pitää järjestää sunnuntaina kakkukahvit ja arvatkaa vaan onko meillä siistiä , ehkä matot voisi laittaa takaisin lattialle kun kerran Naappikin on jo sisäsiisti, ja ottaa jouluvalopallot pois ikkunan välistä .

Masennusterapiakin alkaa taas rullaamaan ja sain jopa ajan toimintaterapeutille, lisäksi käyn kesäkuuhun asti joka tiistai ADHD terapiaryhmässä ja maanantaisin savityöpajassa, kivaa kun on ohjelmaa Muutoin mä olenkin ollut kuin vetelä räkä koko talven. Kyllä se mieliala taas tästä piristyy kun aurinko alkaa paistamaan runsaammin.

Alla on kuva kaveruksista, kissa on se Riepu jolla oli pentuna ne sammakkojalat ja Naappikin on kasvanut jo aika paljon viime kuvista  ja lattialla on eniten "lasten" leluja